Pitkästä aikaa

Onpas aika mennyt melkoisen nopeasti, kun en ole joutanut istumaan tietokoneella yhtä paljoa kuin ennen. Ja sehän on pelkästään hyvä asia! Kuntosalilla ja jumpassa käymisestä on tullut jo ihan tapa tässä parissa viiikossa, ja odotan innolla seuraavia tanssillisia jumppia. Olen ehtinyt kokeilemaan jo aika montaa lajia näinkin lyhyessä ajassa, ja tuntuu siltä että varsinkin reidet ovat kiinteytyneet, mutta vaaka ei näytä juurikaan vähempää. Vaa'an lukema kiikkui noin 115,6 kilossa, eikä se nyt kauhean mieltä ylentävää ole. Sen sijaan voittajafiilis tuli, kun kokeilin vanhoja farkkulegginsejäni, ja ne mahtuivat pitkästä aikaa jalkaan eivätkä juuttuneet reisien kohdalle kuten vielä viime vuoden loppupuolella.

Kävin viime viikon tiistaina opettelemassa personal trainerin opastuksella, että mitä siellä kuntosalilla kannattaisi tässä tilanteessa tehdä. Ja tilannehan on se, että ihan pohjilta lähdetään. Saliohjelmani kestää noi tunnin ja 15 minuuttia lämmittelyineen, ja lisäksi pitäisi muistaa ainakin pienet venyttelyt heti loppuverryttelyn jälkeen. Täytyy myöntää, että ensimmäisellä kerralla kun tein ohjelman itsekseni, lintsasin venyttelyistä ja menin makoilemaan hierontatuoliin.

Saliohjelmaa olisi tarkoitus tehdä läpi kahdesti viikossa, tai korvata toinen kerroista bodypumpilla tai muulla lihaskuntojumpalla. Tällä hetkellä tuntuu paremmalta tehdä kaikessa rauhassa läpi tuota omaa saliohjelmaa. Ehkäpä myöhemmin, kun kunto kasvaa, alan kaivata uusia haasteita, ja ohjatut lihaskuntotunnit ovat sitten parempi vaihtoehto. Saliohjelmaan kuuluu ensin noin kymmenen minuutin lämmittely ja sen jälkeen jalkaprässi, alasveto yläselälle ja pystypunnerrus. Näiden jälkeen on viiden minuutin sykkeennosto, josta jatkan rintapunnerruksiin, eteentaivutukseen, vartalonkiertoon ja vatsarutistukseen. Lopuksi on pieni verryttely ja lyhyet venytykset. Näitä ohjelmiahan löytyisi varmasti googlettamalla vaikka kuinka, mutta itse pidin tärkeänä sitä, että joku opastaa ihan kädestä pitäen miten liikkeet tehdään oikein, ja kertoo missä liikkeen pitäisi tuntua. Esimerkiksi alaselässä tuntuvasta eteentaivutuksesta ei olisi oikeastaan mitään iloa jos sen tekisi väärin.

Edellisen lisäksi ohjelmaani kuuluu harrastaa aerobista liikuntaa 2-3 kertaa viikossa. Viime viikolla pidin kaksi lepopäivää, keskiviikon ja sunnuntain, mutta muuten kävin joka päivä joko jumpassa tai salilla. Tuli käytyä peräti kahdesti zumbassa, ja kokeiltua bodyjamia sekä sh'bamia. Perjantaina tein ensin salitreenin ja menin sitten suoraan zumbaan, ja olin yllättynyt siitä että jaksoin jammailla siellä ihan hyvin vaikka olinkin hikoillut jo reilun tunnin ennen sinne menoa. Tämän tuplatreenin päätteeksi vetäisin vaniljanmakuisen Gainomaxin, ja hetken päästä olo oli jo sellainen kuin ennen treenaamista. Jumpassa ja salilla käymisen määrä voi kuulostaa aika paljolta, mutta on otettava huomioon etten harrasta mitään muuta liikuntaa tällä hetkellä. Kuljen siis kaikki koti-koulu-kauppa-reissut bussilla, kun painavissa talvikengissä ja reppu+treenikassi selässä ei yksinkertaisesti huvita kävellä. Ja periaatteenihan on, että en edelleenkään tee mitään sellaista, mikä tuntuu epämiellyttävältä.

Epämiellyttävyyden karttaminen liittyy myös ruokavaliooni. Olen nyt päättänyt mennä sillä linjalla, että kerran viikossa saan mässäillä vapaasti ihan mitä haluan. Muun aikaa yritän syödä järkevästi, vaikka en varsinaisesti kielläkään itseltäni mitään. Esimerkiksi eilen söin lettuja, mutta päivän aikana tuli silti kalorivajetta parinsadan kalorin edestä. Sen sain laskettua näppärästi Kiloklubin sivuilla, jonne päädyin ihan sattumalta. Oli mielenkiintoinen yllätys, että olin kirjautunut samaiselle sivustolle ensimmäistä kertaa jo vuonna 2008, eli 18-vuotiaana. Silloin painoin 92 kiloa ja vyötärönympärys oli 107 senttiä. Eilen mittasin vastaavan lukeman, ja se oli huimat 120 senttiä.. Noh, tästä ei oikein voi mennä kuin alaspäin!

Olen tänään menossa juttelemaan (taas vaihteeksi) painoasioista terveydenhoitajan kanssa. Saa nähdä, että alanko käydä nykyisen kouluni terkkarin vastaanotolla säännöllisesti, vai jatkanko edellisen kouluni terveydenhuollon parissa, kun olen edelleen oikeutettu siihen. Siellä (YTHS:llä) on terveydenhoitajat ja lääkärit tulleet jo tutuiksi, ja muutenkin viimeisen kahden ja puolen vuoden hoitohistoriani näkyy, eli ei aina tarvitse selittää uudestaan parin vuoden takaisia asioita. Tutussa paikassa on sen sijaan se huono puoli, että uusia näkökulmia ja vinkkejä ei oikein tunnu löytyvän, ja itsekin päädyn jankuttaamaan aina sitä samaa, että ihan hyvin menee ja on hyvä fiilis, vaikka paino onkin noussut.        

Bloggailun aloitusta

Ystäväni M:n blogin innostamana päätin perustaa itsekin painonhallintaan ja elämäntapoihin keskittyvän blogin. Päätin noin viikko sitten, että nyt täytyy toimia, ennen kuin ehdin lihomaan vielä lisää.

Olen tähän mennessä yrittänyt vaikka mitä keinoja, joista osa on ollut aika järjettömiä. Tällä kertaa päätin että panostan tähän hommaan kunnolla, ja kävin tutustumassa erääseen paikalliseen naisten kuntosaliin entisen kurssikaverini ehdotuksesta. Ja ennen kuin huomasinkaan, olin allekirjoittanut sopimuksen, jossa lupasin liittyä vuoden ajaksi kanta-asiakkaaksi. Kyllähän siitä ilosta saa maksaa itsensä kipeäksi, mutta tällä viikolla olen käynyt jo kahdesti ohjatussa jumpassa, ja huomenna olisi tarkoitus mennä zumbaamaan ensimmäistä kertaa elämässäni! Lisäksi rakkahin avomieheni lupasi ystävänpäivälahjaksi kustantaa minulle henkilökohtaisen salitreeniopastuksen, jota odotan innolla. Olen kyllä ennenkin käynyt kuntosalilla vähän kolistelemassa laitteita ja reväyttelemässä lihaksiani, mutta silloin minulla ei ollut hajuakaan siitä mitä teen, ja siitä taisi (ainakin kivusta päätellen) olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Eilen kokeilin Bodycombat-nimistä, kamppailulajeihin perustuvaa todella vauhdikasta jumppaa. Tuntui että kuolen ja tuuperrun salin lattialle jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen, mutta luokkakaverini oli innostunut lähtemään mukaani kokeilemaan, joten piti ainakin näön vuoksi vähän skarpata ;) Selvisin hengissä koko treenin ajan, ja sen jälkeen oli aika mahtava olo! Tai no, ei ihan heti, mutta juotuani puolisen litraa vettä ja koomattuani vartin hierontatuolissa, olo alkoi olla aika mainio. Erityisen hyvä fiilis tuli siitä kun tunnin vetäjä vaihtoi muutaman sanan kanssani jumpan jälkeen ja kysyi, olenko harrastanut aiemmin jotakin kamppailulajia. Itse olin vähän huuli pyöreänä, sillä olin katsonut reuhtomistani koko tunnin peilistä, ja näytin mielestäni enemmän raivarin saaneelta punakkanaamaiselta uhmaikäiseltä kuin karatekalta.

Niin, tulihan sitä villissä nuoruudessa harrastettua kolmisen vuotta karatea ja suoritettua ensimmäisen asteen vihreä vyö. Kuopioon muuton jälkeen se harrastus kuitenkin jäi ja kun painoa on kertynyt noin kahden ja puolen vuoden täällä asumisen aikana kutakuinkin 25 kiloa lisää, niin en taitaisi edes mahtua vanhaan karatepukuuni. Olen aina ollut raskasrakenteinen ja isoluinen, BMI on ihan turhaa höpötystä kun olen sentään 170 senttiä pitkä ja niin edelleen. Tekosyitä, tekosyitä! Tällä kertaa päätin kuitenkin aloittaa ei-niin-suorituskeskeisen harrastuksen ihan omaan tahtiini, ja yrittää käydä kolmisen kertaa viikossa jumpassa ja/tai kuntosalilla. Lisäksi haaveenani olisi kokeilla solariumia, kun sitä kerran saisi kuukausimaksulla käyttää ilmaiseksi :P

Sivuston ylälaidassa oleva Weight loss ticker kuvaa graafisesti projektini numeraalisia tuloksia (olipa intellektuellisti sanottu) ja siinä oleva tavoitepaino perustuu BMI:in mukaiseen ihannepainooni. Sen verran olen tainnut rehellisesti sanottuna painaa viimeksi yläasteaikoinani, mutta virrallisten suositusten mukaisesti mikäli painan yli 72 kiloa, minut lasketaan ylipainoiseksi. Olen suunnitellut tämän valtaisan pudotuksen varrelle toki välietappeja. Ensimmäinen tavoite olisi saada paino alle 110 kiloon toukokuun loppuun mennessä. Loppuvuoden 2012 aikana tarkoitus olisi saada paino alle 100 kiloon, jolloin olisin monien normien mukaan edelleen lihava kuin mikä, mutta nykyiseen tilanteeseen verrattuna hoikka tyttö. Lopulliseen tavoitteeseen haluan päästä viimeistään siihen mennessä, kun aikanaan menen naimisiin (joskus hamassa tulevaisuudessa, eli noin viiden vuoden päästä). Ihana miehenihän ei joudu menemään naimisiin minkään sotanorsun kanssa, jos vain voin asialle tehdä jotain! Tämän päätin katsellessani kaksoisleukakuvia loppiaisena olleista kihlajaisista.

Tämän blogini tarkoituksena olisi siis raportoida edistymistäni (ja toki myös repsahduksia). Toivottavasti innostan myös muita tekemään edes pieniä muutoksia elämäänsä, kuten ystäväni M innosti minua! :)